perjantai 12. joulukuuta 2014

tiistai 2. syyskuuta 2014

muutan mentaaliselle verannalle

Minulla on näitä blogeja ollut useampiakin eri tarkoituksiin, Tänne on tullut avauduttua vaivoista ja tallenneltua kuvia jo monen vuoden ajan..............Tänne olen tallennellut ruoka ja etenkin leipomusohjeita.....nämä edelliset saivat alkunsa pitkän sairasloman aikaan viisi vuotta sitten.
Viime talvena ajattelin, että ei ne vaivat enää parane valittamalla ja aloitin uuden blogin puhtaalta pöydältä tänne ja annoin nimeksi emmän jatkot. Sen jätin huilimaan kesäksi ja aloitin ihan uuden osoitteen kuvien tallentamiseen http://veranta.wordpress.com/, johon olen kesällä muutamia kuvia heittänytkin. Joten jatkossa kannattaa käydä vilkasemassa siellä mitä tapahtuu. Linkki löytyy tuosta alla olevasta Marjan päivän kuvasta, jossa ämpäristä löytyi komea hämis elikkä ristilukki...

Tavataan siis jatkossa Verannalla:

Tästä  Verannalle

lauantai 9. elokuuta 2014

Elokuussa ihan pihalla






   -  Kotityöt rempallaan kuukausi!

Puuhastelua pihanrakentamisessa, marjanpoiminnasta puhumattakaan...

Aamunavetan jälkeen odottaa eiliset työt...

Alapuolella Instagramiinkin ladattuja ruutuja.






















keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Aamuinen metsä



Lomalla on mukavaa herätä ennen kukonlaulua vai onko sittenkään!
Kävin tsekkaamassa korpihillapaikkani ja löysin puoli litraa lakkoja. Siinä tämän kesän sato, josta ei ole pakkaseen pantavaa. Yhden kanta-astujan selkeän jäljen löysin ja sitähän piti verrata omaan saappaaseen. Kännykkä kailotti lauluja koko marjareissun ajan toiveissa karkoittaa karhut vähän loitommalle, eikä niistä näkynytkään kuin jälkiä. 

Taas nämä kuvien koot ovat mitä sattuu... :/


Aamusumu paljasti ristilukin verkon. Se häämötti kuin vinyylilevy oksien välissä.












torstai 3. heinäkuuta 2014

Kesä taitaa sittenkin tulla


Tänään oli taivas mustana ja Saarijärven suunnalla ukkosti. Ilmakin lämpeni kahteenkymmeneen parissa tunnissa. Ehkä kesä ei ole viekä mennytkään...

Ja sitten kuvien vuoro. Minut houkuteltiin Instagramiin ja koukutuin latailemaan sinne kuvia. Luulin jo erilaisia alustoja olevan ihan kylliksi käytössäni, mutta ei. Vielä lankesin uusille raiteille! Laitanpa tännekin samat neliöt...   Jæ blœggaaminen jää kesätauolle tässäkin osoitteessa. Nautitaan kesästä!










Instagramin kuvat löytyvät tunnuksella @maarnikka







maanantai 30. kesäkuuta 2014

Kesäkuun viimeinen päivä

säilörehu siiloissa ja "kuiva heinä" paaleissa
nytpä heittäydytään heinäkuun vietäviksi
puuhaa
piisaa
ja muutama päivä
lomaakin 
tulossa
jospa vähän 
ehtisi 
hengähtää


tiistai 17. kesäkuuta 2014

keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Impin päivänä

Onnea syntymäpäiväsankarille!

Pienet pihatöissä. Nyt ei enää joudu kauhomaan karkeaa mursketta pienellä hiekkalapiolla.


Ja alemmassa Särkilampi sateen jälkeen. 
( muokattu PixlrExpressin efektillä nimeltään Antonio.)







maanantai 2. kesäkuuta 2014

Kesäkuu

Nyt on luudalle töitä. On niin sakeanaan siitepölyä terassilla.
Kukat on hankittu Puurusen puutarhalta. Ei kesää ilman orvokkeja ja lumihiutaleita.





Suvivirret kaikuivat loppuviikosta varmaan antaumuksellisimmin ikinä. 
Nautitaan kesästä ja siitä että saadaan laulaa sydämen kyllyydestä tai jättää laulamatta, ihan niin kuin hyvältä tuntuu.

p.s. pöh, bloggerin sovellus välittää vähän kehnolaatuisia kuvia. 

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Huh, nyt on toukokuu ja kesä valtaa alaa

Rinteessä nököttää kilpikonna.

Koneella ja kamerassa on kuvia pihalta, tuvasta ja pienistä tytöistä  mutten malta siirtää niitä tabletille. Jo on laiskuus iskenyt näiden laitteiden kanssa. Nyt on kevättöiden aika. Otetaan valosta kaikki irti.

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Synttäreitä tulossa

Vuosi  menee vauhdilla ja paljon tapahtuu, kun pieni ihminen kehittyy.

Ja kohta seuraa perästä kolmevuotissynttärit.


torstai 20. maaliskuuta 2014

Jotain uutta




P tekaisi näppärän lokerikon laskuille ja lehdille, jotka kasaantuvat keoiksi keittiön pöydälle.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Lehmihaan portilla

Tässä vielä menneen talven lumia. Ehkä sitä saadaan vielä uutta ennen todellista kevättä.
Eino-myrsky pyyhkäisi pohjoisesta ja kaatoi kuusia. Yllättävää, että reunalla kasvavat iäkkäät koivut pitivät oksansa.

torstai 30. tammikuuta 2014

kamerakokeiluja

Viimeinkin vähän tarkempia kuvia.
Ensin kuvataan elämäniloisia ja ihania valontuojia...




Piimäpartahymy ja kuperiskeikkaa heittävä isosisko.




....sitten jouduin itse kohteeksi!





keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Valontuojia





Meillä on lyhty, jossa on pesät tuikkujen polttoa varten. Ulkokäytössä se ei pelittänyt, koska saumoista tuuli. Kuistilla olen sitä käyttänyt, mutta joulun jälkeen löysin jemmasta (niitä tuntuu riittävän muuton jälkeen!) yhden led-valoketjun. Sulloin sen lyhtyyn ja nytpä se pelittää pihallakin. Tuulisilla säillä hirvittää polttaa kynttilöitä ja roihuja, joten muutama lyhty on saanut sisäänsä sähkövalon eikä niistä ole huolta. Eihän ne elävän tulen lämmintä valoa voita, mutta jonkinlaisena korvikkeena menettelevät.



keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Mikä talvi

Enpä haikaile kuitenkaan kovien pakkasten perään. Eivätköhän ne vielä tule.
Kuitenkin tuntuu oudolta ettei lunta näy juuri missään. Jäkäläiset kalliot  heijastelevat valoa pimeinä päivinä.

Viikonlopuksi lupailevat pakkasia, mutta se ei ole ensimmäinen kerta tänä talvena, vai onko tämä vielä syksyä!



Vielä yksi posterikin tähän perään, kun kerran vauhtiin pääsin.
Eiköhän se kevät ja valokin sieltä vielä ajallaan tule.

perjantai 3. tammikuuta 2014

Kohta hellittää


...juhliminen ja saa palata tavalliseen, ihanaan arkeen.
Loppiainen vielä kummittelee maanantaina, mutta sitten ajantajun sotkevat arkipyhät on joulun ajalta selvitty.


Joulukuulla esitettiin Teemalla tuoreita filmatisointeja Shakespearen kirjoittamista näytelmistä Englannin kuninkaista. (Ontto kruunu  Henrik IV:stä lainattua)