tiistai 31. joulukuuta 2013

Ihan kohta se loppuu tämäkin vuosi

Kiitos kuluneesta vuodesta, rutkasti onnea ja iloa, lämpöä ja lempeä tulevaan.

Taivaalta sataa jotain valkoista sammalpeitteelle. ehkä se talvi sieltä vielä tulee.
Toivotaan kohtuullisia pakkasia.

lauantai 28. joulukuuta 2013

Oi terve joulukuusi...

...joka vuonna uusi ja erilainen.


Tänä vuonna Nuusku ja lapsetkin mahtuvat kulkemaan alta ja aikuisenkaan ei tarvitse kontata.




Piano joutui tällä kertaa valonkantajaksi.




maanantai 23. joulukuuta 2013

Hyvää joulua


M toivottaa leppoisaa joulun aikaa. Nautitaan siitä kaikilla aisteilla turruttamatta niitä liikaa ;-)

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Aapon päivänä


Onnea Aapolle.

Posterointikokeilua vanhasta kuvasta. Kanttarellit ovat jo pakkasessa, mutta lumen taas kerran sulettua maasta kurkistaa pieniä suppilovahveroita!



Annakin töröttää jo rattaissa. 


maanantai 9. joulukuuta 2013

Annan päivänä



Onnea nimipäiväsankareille!

"Annan päivän askareet

Annan päivän aikaan Kirkollinen Pyhä Anna on Jeesuksen isoäiti eli Neitsyt Marian äiti. Suomalaisessa kansanrunoudessa hänestä on tullut Annikki, metsänemäntä, vihreäviitta, jolta aneltiin suojelua karjalle ja onnea metsämiehelle.

Ennen vanhaan Annan päivän aikaan joulukiireet alkoivat toden teolla. Annan päivänä tai jo edellisenä yönä leivottiin koristeelliset joululeivät. Iltayö nukuttiin ja puolilta öin noustiin leipomaan. Suuri joululeipä koristeltiin isolla aitanavaimella painetulla ristillä tai joulusilmillä. Silloin leipiin painettiin kasvojen muodot. Tämä toukoleipä eli kylvökakko oli tärkeä jouluisen ruokapöydän koriste.

Suuren kylvökakon taikavoimaan uskottiin eikä sitä syöty jouluna. Se kuivattiin ja piilotettiin jyvien joukkoon viljalaariin. Sen uskottiin antavan karjaonnea ja ennustavan tulevan vuoden satoa. Kun karja laskettiin keväällä laitumelle, leipä paloiteltiin karjalle ja talonväelle. Joissakin pitäjissä leipä syötiin kevään ensimmäisenä kylvöpäivänä. Osansa siitä sai kylvömies ja hevonen."